Tämä on uskomaton tarina kahdesta luurangosta, jotka ovat lukittuina Anatomisen Instituutin lasivitriineihin Oslossa. Herää kysymys, olivatko nämä miehet tavallisia murhaajia vai ovatko he kansallissankareita?

Instituutin tutkijat näkevät kuolemaantuomitut Mons Sombyn ja Aslak Hettan murhaajina, jotka hirtettiin valtion kustannuksella
vuonna 1854. Tutkijoiden mukaan luurangot ovat näin ollen valtion omaisuutta ja tutkijoilla on täysi oikeus käyttää niitä monenlaisiin kokeisiin.

Mons Sombyn ja Aslak Hetan omaisille ja sukulaisille heidän kohtalollaan on toinen tarina. Me saamelaiset vietämme joka vuosi kansallispäiväämme 6. helmikuuta niiden miesten ja naisten muistoksi, jotka aloittivat kansannousun alistajiaan vastaan Kautokeinossa vuonna 1852. Silloin vallitsi suuri puute ja hätä, valtionrajat olivat sulkeutuneet pororaidoiltamme, kansaa alistettiin alkoholin ja kirkon myötävaikutuksella. Kauppias, joka piti ihmisiä orjinaan alkoholin avulla, tapettiin ja pitäjänpastori pahoinpideltiin. Kaksi kiivainta kapinajohtajaa olivat juuri Mons Somby ja Aslak Hetta.

Instituutin tutkijat eivät tiedä näiden kahden miehen suuruutta. He kohtelevat heidän jäännöksiään tutkimusmateriaalina, ilman minkäänlaista kunnioitusta. Esimerkiksi Aslak Hættan pääkallo on hävinnyt vuosien varrella.

Tutkijoilla on myös muuta materiaalia, jotka todistavat Lapin historian synkästä ajanjaksosta. On olemassa esimerkiksi valokuvia 30-luvulta, joita ovat ottaneet nk. "fyysiset antropologit". Niissä on alastomia ihmisiä, jotka katsovat kauhistuneina kameraan. Näiden joukosta löytyy myös minun esivanhempiani. He olivat lestadiolaisia, jotka pitivät valokuvaamista syntinä. Antropoligit pakottivat heidät riisumaan vaatteensa ja häpäisivät heidät kameroineen suuren tieteellisen tehtävän varjolla. Instituution arkistoista löytyy myös välineitä, joita tutkijat käyttivät tuohon aikaan. Esimerkiksi siellä säilytetään monenlaisia mittausvälineitä, joita käytettiin kallojen ja luiden mittaamiseen. Juuri samoja välineitä käyttivät saksalaiset 30-luvulla ja se johti yli 4 miljoonan juutalaisen tuhoamiseen. Mihin perustui Pohjoismaisten tutkijoiden innokkuus, kun he kantoivat näitä varusteita eri puolilla Saamenmaata?

Uppsalassa Ruotsissa sijaitsi Rotubiologinen instituutti, joka oli johtavassa asemassa koko maailmassa. Jopa Saksalaiset olivat häikäistyneitä sen menetelmistä. Norjan Finmarkissa tutkijat kaivoivat 30-luvulla laajamittaisesti hautoja auki, etsiessään luurankoja. Näin siitä huolimatta, että paikallisväestö vastusi kiivaasti tutkijoiden toimia. Meiltä suomestakin löytyi yllättävän monta rotuhygieenisen ajattelutavan innokasta kannattajaa. Mutta heidän "ongelmansa" olivat toisenlaiset. Suomalaiset olivat liittoutumassa Saksan kanssa ja Arjalaisille kumppaneille oli todistettava, etteivät suomalaiset olleet sukua saamelaiselle alarodulle, vaikka kielellisesti nämä kaksi kansaa olivatkin lähellä toisiaan.

SYNOPSIS;
Elokuvan kehyskertomuksena on Mons Sombyn ja Aslak Hætan sukulaisten taistelu esi-isiensä kunnian palauttamisesta.Niillas Somby on johtavana voimana. Hän on sitonut asian taakse saamelaisjärjestöjä ja ihmisoikeusaktivisteja. Vaatimuksena on; Antakaa meidän sankareidemme luurangot takaisin! Vanhemmille ihmisille, jotka muistavat Kautokeinon tapahtumat, on kysymys maanläheisemmästä asiasta. Heille tärkeintä on, että Mons Somby ja Aslak Hetta haudataan saamelaiseen maahan ja he saisivat levätä rauhassa.

Heitä vastaan ovat tutkijat, jotka vastaavat teloituksen avulla saadusta "valtion omaisuudesta". He ovat myös vapaan tieteen puolella, he perustelevat luurankojen säilyttämistä tieteellisin perustein. Anatomisella Instituutilla on yli 300 muuta saamelaisluurankoa varastoissaan. Instituutti on ylpeä siitä, että se on yksi niistä harvoista tämän alan tutkimuslaitoksista koko maailmassa. Sen vuoksi he tulevat kieltäytymään luovuttamasta luurankoja Kautokeinolaiselle ja Näkkälälaiselle lähetystölle, kun se tulee Osloon hakeakseen vanhat sukulaisensa kotiin.

Elokuvan toinen tarina kertoo siitä synkästä ajanjaksosta Lapin tutkimushistoriassa, jota hallitsi rotuhygieeninen tutkimus. Me annamme Valdemar Lundborgin puhua teostensa ja kirjoitustensa kautta. Valdemar Lundborg johti rotuhygieenista laitosta Uppsalan yliopistossa 1930-luvulla. Hänen seuranaan ohjelmassa on myös samoinajattelevia kollegoita muista pääkaupungeista.

Annamme puheenvuoron myös niille naisille ja miehille, joita antropologit häpäisivät kameroineneen ottamalla alastonkuvia.
He saavat kertoa, mitä mieltä he ovat "vapaasta tutkimuksesta".

Kertomuksen kolmantena teemana on yhä voimistuvan rasismin leviäminen Pohjoiskalotilla. Ristiriitaisuudet saamelaisten ja ei-saamelaisten välillä kasvavat jälleen. Viime vuosien aikana on uus-natsismi levinnyt Pohjoismaissa varsinkin nuorison keskuudessa. Saamelaisalueen suurimmissa asutuskeskuksissa; Tromsössa, Altassa, Bodössa, Mo i Ranassa, Rovaniemellä, Oulussa, Kirunassa ja Gällivaarassa on kasvamassa uudentyyppinen natsijärjestö, jonka jäsenkuntaan kuuluu suuri joukko nuoria miehiä ja naisia, jotka ovat varsin hyvin selvillä Pohjoismaiden johtavasta asemasta 30-luvun rotubiologisessa tutkimuksessa. He eivät epäröi kertoa mielipidettään siitä, miten "saamelaiskysymys" tulisi ratkaista.



Back